Kirkkonummen vihreiden kunnallisvaaliohjelma
KIRKKONUMMI MUUTTUU, KIRKKONUMMELAISET PÄÄTTÄVÄT MITEN KESTÄVIÄ TEKOJA KIRKKONUMMEN PUOLESTA!
YHDISTETÄÄN IHMISEN HYVINVOINTI JA YMPÄRISTÖN ARVOT
- Palvelut kuntoon, kotikunta toimivaksi kaikille vauvasta vaariin
- Ollaan realisteja, rakennuttajat mukaan rahoittamaan yhteistä hyvinvointia
- Ohjataan rakentamista ekologisesti kestävään suuntaan
- Viihtyisä ja terveellinen asuinympäristö edellyttää suunnittelua ja osaamista, ympäristövalvonta kuntoon
- Kulttuuri ja taide lisäävät henkistä hyvinvointia
- Vaalitaan rakennusperinnettä ja kulttuurimaisemia
- Eritasoliittymät, kevyen liikenteen väylät ja joukkoliikenne kuntoon
- Kattava ympäristöohjelma kunnan kaikille toimialoille
- Terve kuntatalous ehto terveelle kehitykselle
- Tavoitteena moniarvoinen, kuntalaisia tasapuolisesti palveleva yhdyskuntapolitiikka
TULEVAISUUS KASVAA LAPSISSA
- Koulut ja päivähoito kuntoon, leikkipaikat turvallisiksi
- Ekologinen ajattelu mukaan varhais- ja kouluopetukseen
- Vanhemmille vahvempi rooli koulujen kehittämisessä
- Kehitetään vapaa-ajan toimintaa lasten ja nuorten ehdoilla
- Tuetaan vanhempia aktiiviseen vanhemmuuteen
SÄILYTETÄÄN KIRKKONUMMI LUONNONLÄHEISENÄ
- Luonnonarvot on otettava huomioon jo kaavoituksessa
- Lisätään kunnan omistamien metsien virkistyskäyttöä luonnon ehdoilla
- Pidetään huolta luonnonsuojelualueista
- Tehdään yhteistyötä järjestöjen ja lähikuntien kanssa esim. ulkoilureittien ja luontopolkujen kehittämisessä
OLLAAN AVOIMIA
- Valmistelu ja päätökset avoimiksi ja rehellisiksi
- Kuntalaiset mukaan suunnitteluun ja päätöksentekoon lähidemokratian, tehokkaan viestinnän ja kuntalaiskyselyjen avulla
- Kuntalaisille todellista päätösvaltaa myös vaalien välillä
KYRKSLÄTT FÖRÄNDRAS KYRKSLÄTTSBORNA BESLUTER HUR HÅLLBARA HANDLINGAR FÖR KYRKSLÄTTS BÄSTA!
VI VILL FÖRENA MÄNSKORNAS VÄLBEFINNANDE OCH MILJÖVÄRDENA
FRAMTIDEN VÄXER HOS BARNEN
02.09.2004
Takaisin tiedotteisiin