|
||||||||||
|
Kolmas kuntamahtiValtiovallan ja kunnan luottamuselinten lisäksi valtaa kunnan tasolla käyttävät virkamiehet. Äänestäjillä on mahdollisuus vaikuttaa kunnan luottamushenkilöiden valintaan vaaleissa. Mutta keskeinen päätöksentekoryhmä kunnan virkamiehet ovat äänestäjien ulottumattomissa. Virkamiehet valmistelevat päätöksiä ja tekevät työtään kokopäiväisesti. Heillä on todellista ja jatkuvaa valtaa kunnan asioissa. Kunnallispoliitikot tulevat ja menevät, virkamiehet pysyvät. Ovatpa he sitten miten hyviä tai huonoja tahansa. Kunnan virkamiehistä valtaosa on asiansa osaavia ja taitavia. Aikaisemmin nimittämisvaatimuksissa pidettiin tärkeänä kielitaitoa. Sitä perua ovat vielä monet ruotsinkieliset virkailijat kunnassamme. Nyt vaatimuksissa korostuvat ammattiosaamisen lisäksi modernin kunnan ja vaativien uusien asukkaiden edellyttämä avoin, osallistava ja ystävällinen palvelu. Kuntalaisten palvelijoitahan virkamiestenkin pitäisi olla. Näissä asioissa on kuitenkin toivomisen varaa. Avoin ja läpinäkyvä päätösten valmistelu ei yksin riitä. Asukkaiden aktiivinen osallistaminen eli asukas- ja lähidemokratia vaativat, että kunnasta otetaan oma-aloitteisesti yhteyksiä kuntalaisiin tärkeissä asioissa, esimerkiksi maankäytön suunnittelussa. Tekniikoita on kyllä tarjolla, esimerkiksi interaktiiviset kotisivut, kyläkokoukset, asukas- ja kansalaisjärjestökyselyt, kohderetkeilyt, sidosryhmähaastattelut, paikallismedian käyttö. Lausuntojen pyytäminen on liian vähäinen tapa osallistaa. Kirkkonummen Vihreät ovat omalta osaltaan aloittamassa nykyistä avoimemman kauden kotisivuillaan, joilla kerrotaan lautakuntien ja muiden hallintokuntien asioista, valmistelusta ja päätösten taustoista. Lukijoille varataan mahdollisuus osallistua kunnan asioihin kysymys- ja keskustelupalstan kautta. Myös innovatiivisuutta tulisi arvostaa. Kuitenkin tuore esimerkki osoittaa, että uusi innovatiivinen johtava virkamies (tekninen johtaja Minna Aarnio) koettiin liian itsenäiseksi ajattelijaksi ja siirrettiin syrjään. Pelättiinkö joidenkin varpaille astumista ja paljastuksia? Johtamisen kulttuurissa on jotain vialla. Kunnan toiminnan ja yleisen kuntakuvan kannalta ei myöskään ole hyväksi, että joillakin johtavilla virkamiehillä on vaikeuksia kohdella asukkaita asiallisesti ja kohteliaasti. Työpaikkakiusaamisesta ja sisäisen työilmapiirin ongelmista tihkuu myös tietoja. Tiedossa on tapauksia, joissa virkamies on antanut tietoisesti virheellistä tietoa asukkaille. Puuttuuko riittävä ohjeistus, tuki ja koulutus? 01.03.2005 Takaisin tiedotteisiin |
|||||||||
|
De Gröna i Kyrkslätt
|