Yhdistys
   Yhteydet / Kontakter

   Tiedotteet

   Luottamushenkilöt
   Linkkejä

Sivu on ladattu 432 kertaa.

Ryhmänpuheenvuoro valtuustossa 25.6.2009

Kristo Savola: Vihreiden ryhmänpuheenvuoro Kirkkonummen valtuustossa 25.6.2009 käsiteltäessä tilinpäätöstä.

YKSIN NUMEROT EIVÄT RIITÄ

Juha Nurminen, John Nurminen -yhtiöistä tunnetun Nurmisen yrittäjäsuvun neljännen polven edustaja, on viime vuosina käyttänyt suuren osan ajastaan Itämeren tilan parantamisen hyväksi. Meri ja mereen liittyvät asiat ovat olleet Juha Nurmiselle aina tärkeitä muutenkin kuin liiketoiminnan kautta. Vajaat kymmenen vuotta sitten Nurminen kuitenkin koki herätyksen, kun hän näki kesäpaikallaan, kuinka dramaattisesti Itämeren tila on heikentynyt. Siksi hän päätti panna ajankäyttönsä uuteen järjestykseen.

Minulla on ollut mahdollisuus käydä yli kymmenen vuoden aikana lähes vuosittain Ruotsin länsirannikolla meribiologiasella tutkimusasemalla Gullmarn-vuonon rannalla. Suojaisan, syvän ja suolaisen vuonon kasvi- ja eläinmaailma on rikas ja ainutlaatuinen.

Olen useimmiten ollut paikalla syksyllä, jolloin taskurapuja saa pyydystää. Kaksi vuotta sitten tuli ensi kertaa pöytään useampi hyvin ohutkuorinen rapu, jonka lihakaan ei oikein ollut terveen oloista. Paikallinen kokenut merentutkimuksen lehtori kertoi ilmiön johtuvan meriveden happamoitumisesta. Liian hapan vesi liuottaa kalkkia, minkä vuoksi mm. taskurapujen kuori heikkenee, syöpyy. Mukana olleet suomalaiset biologit eivät tuolloin oikein tahtoneet uskoa selitystä.

Vuotta myöhemmin hekin tiesivät hiljan valmistuneiden kansainvälisten tutkimusten ansiosta, että ilmakehän hiilidioksidipitoisuuden nousun vuoksi meret ovat alkaneet happamoitua. Jos ilmasta ei siirtyisi hiilidioksidia meriveteen, ilmakehän hiilidioksidipitoisuus olisi nykyistä suurempi. Meret ovat siis suuresti loiventaneet ihmisen aiheuttamaa muutosta. Nyt kuitenkin näyttää siltä, että niiden puskurointikyky on ylittynyt ja valtameretkin ovat vakavasti sairaita - sairas ei ole vain meidän Itämeremme.

Kun ihminen on aiheuttanut sen, että valtamerien tasapaino on järkkynyt, olemme todella vakavassa tilanteessa. Jos haluamme pelastaa maapallomme, lastemme ja tulevien sukupolvien elinympäristön, on meidän muutettava asioiden tärkeysjärjestystä. Monopolimme ja muut rahapelimme ovat pian historiaa joka tapauksessa, jos emme kerta kaikkiaan lakkaa keskittymästä niiden pelaamiseen.

MISSÄ YMPÄRISTÖTILINPÄÄTÖS?

Kirkkonummen vuoden 2008 budjetin yhteydessä sovittiin - ja budjettikirjaan kirjattiin - että Kirkkonummi lähtee mukaan Kuntaliiton ympäristötilinpäätöshankkeeseen. Sen piti olla askel suuntaan, jossa tarkastelemme toimintaamme muutenkin kuin perinteisin rahatalouden mittarein. Päätimme, että arvioimme vuosittain toimintaamme myös siitä näkökulmasta, millaiset vaikutukset tekemisillämme on ollut ympäristöön.

Nyt edessämme olevassa tilinpäätösmateriaalissa ei ole minkäänlaista ympäristötilinpäätösosaa - eikä edes sanaa koko hankkeesta. Jatkammeko siis täysin vastuuttomasti vanhaa monopoliamme? Sellaisen kuvanhan materiaalin perusteella saa.

Keskustellessani asiasta talousjohtajan kanssa sain johonkin rajaan saakka ymmärrettävän selityksen. Kirkkonummi on kyllä ollut Kuntaliiton ympäristötilinpäätöshankkeessa mukana. Meillä on ollut kunnan sisäinen työryhmä, jossa on ollut edustus ympäristöyksiköstä, muualta yhdyskuntatekniikasta ja talouspuolelta. Yhdyskuntatekniikka on kuitenkin priorisoinut työnsä niin, että päävastuu hankkeesta on jäänyt talousyksikölle. Valtakunnallisessa hankkeessa meitä on edustanut laskentapäällikkö, joka on valitettavasti siirtynyt muualle töihin. Siksi ympäristötilinpäätöstä ei nyt ole käsittelyssä.

Ymmärrämme varmaan varsin hyvin, että joskus tulee yllätyksiä eteen eivätkä asiat mene niin kuin on suunniteltu ja sovittu. Organisaatiomme on pahuksen ohut. Meillä on paljon muitakin työntekijöitä, joiden lähtö aiheuttaisi vaikeuksia saada asiat hoidetuksi kunnolla. On kuitenkin täysin mahdotonta hyväksyä sitä, että ympäristötilinpäätöshanke on tilinpäätösaineistossa täysin sivuutettu. Se on varsin helppo tulkita niin, että asiaa pidetään merkityksettömänä.

Käsitykseni on, ettei tilanne ole niin lohduton. Kunta on ollut mukana ympäristötilinpäätöshankkeessa, jonka tarkoituksena on tuottaa konkreettista materiaalia. Nyt sitä ei kuitenkaan ole käsittelyssä syistä, jotka ovat ymmärrettäviä. Niistä huolimatta olisi, totta vie, voitu kirjoittaa tilinpäätösaineistoon kuvaus siitä, mitä valtuuston päätöksen toteuttamiseksi on tehty: selittää, miksi konkreettisia päätelmiä ei ole esittää, sekä kertoa, miten hankkeen on tarkoitus on jatkua. Vakava muikkari on kyllä annettava.

Ympäristöministeri Paula Lehtomäki on kritisoinut bruttokansantuotteen käyttämistä hyvinvoinnin mittarina, koska se ei ota huomioon ekologisia ja sosiaalisia kustannuksia. Kirkkonummen vihreä valtuustoryhmä ei pidä taloudellisen tilinpäätöksen esittämistä riittävänä tarkasteltaessa mennyttä vuotta. Toivottavasti ympäristötilinpäätös on mukana vuoden päästä.

HENKILÖSTÖKERTOMUS TÄRKEÄ OSA TARKASTELUA

Tänä vuonna meillä on henkilöstökertomus käsiteltävänä yhtä aikaa tilinpäätöksen kanssa, niin kuin on sovittu ja tarkoituksenmukaista on. Työtyytyväisyyskyselyä ei nyt tehty, koska henkilöstöjaosto päätti luopua sen vuosittaisesta tekemisestä, jotta resursseja jäisi myös tulosten analysointiin ja tarvittaviin toimiin. Ensi vuonna työtyytyväisyyskyselyn on tarkoitus olla taas täydentämässä henkilöstökertomusta.

Tällä kertaa emme saa henkilöstökertomuksesta esittelyä, koska henkilöstöjohtajamme on virkavapaalla ja vs. henkilöstöjohtajakin lomalla - eikä hänen lomansa ajankohtaa ollut millään mahdollista siirtää. Joistakin aikaisemmista vuosista poiketen rytmi on nyt oikea. Toivottavasti ensi vuonna saamme lisäksi hyvän katsauksen. Henkilöstöjaostossa on myös linjattu, että ensin vuodeksi henkilöstökertomusta kehitetään ja otetaan siihen tuoreita näkökulmia.

TILINPÄÄTÖKSESTÄ MENNEEN VUODEN ANALYYSIKOKONAISUUTEEN

Tilinpäätöksessä on lyhyt toimintakertomusosio, jonka pääosa on talouden tarkastelua. Mennyttä vuotta arvioidaan siis selvästi rajallisesta näkökulmasta. Hyvin hoidettu talous on toki meidän maailmassamme tärkeä asia. Hyvä talous on väline paljoon hyvään. Rahatalous ei kuitenkaan ole itseisarvo - vaan sen pitäisi olla väline tärkeämpiin asioihin. Siksi tilinpäätöksen täydennykseksi ei riitä vain kunnanjohtajan katsaus ja organisaation tarkastelu. Edes hyvin laadittu henkilöstökertomus ei tee kokonaisuudesta riittävää. Tarvitaan ilman muuta mm. tuo alussa puhuttu ympäristötilinpäätös.

Lisäksi tarvittaisiin kattava analyysi palvelutuotantomme onnistumisesta. Nyt eri toimialoilla tapahtunutta arvioidaan tilinpäätöksessä hyvin suppeasti ja erittäin heterogeenisesti. Mittaristosta on kyllä puhuttu.

Toivottavasti meillä on tulevaisuudessa käsittelyssä todellinen menneen vuoden analyysikokonaisuus, jossa arvioidaan talouden lisäksi palvelutuotantomme toimivuutta sekä toimintamme vastuullisuutta suhteessa henkilöstöömme, kuntalaisiin, ihmiskuntaan, ympäristöömme ja koko maapalloon.


22.07.2009


Takaisin tiedotteisiin

De Gröna i Kyrkslätt